Bränditerapia
Brändi ei synny suunnittelemalla, vaan kuuntelemalla. Autan löytämään yrityksen sielun ja tekemään sen näkyväksi.
↗Puhuja · Bränditerapeutti · Ihmisyyden ja brändäyksen asiantuntija
Puhun ihmisyydestä, johtamisesta ja brändistä niin, että jokin liikahtaa — ajatuksissa, tunteissa ja teoissa.

Puhuja, joka uskaltaa
mennä pintaa syvemmälle.
Ei kalvosulkeisia.
Ei päälle liimattuja totuuksia.
Vaan kohtaaminen, joka jää elämään.Puhuja, joka ei jätä kylmäksi

Susanne avaa vaikeitakin asioita lämpimästi, terävästi ja tavalla, joka tuntuu omalta.
Puheenvuorot syntyvät aina yleisöä varten. Ne yhdistävät brändiajattelun, ihmisyyden ja rohkean rehellisyyden — sekä antavat luvan katsoa tuttua asiaa toisin.
“Susanne osaa kysyä kysymyksen, jota et tiennyt odottavasi — mutta johon vastaaminen muuttaa kaiken.”
Kun yksi puheenvuoro ei riitä
Brändi ei synny suunnittelemalla, vaan kuuntelemalla. Autan löytämään yrityksen sielun ja tekemään sen näkyväksi.
↗Rinnalla kulkija johtajalle, joka kaipaa ympärilleen rehellistä ajattelua, ihmisyyttä ja turvallisen tilan puhua myös keskeneräisestä.
↗Yksilöille ja työyhteisöille. Tila ajatella ääneen, nähdä työ uudesta kulmasta ja löytää suunta silloin, kun arki vetää joka suuntaan.
Kun tiedät, että jotain uutta on syntymässä, mutta et vielä näe sen muotoa. Tehdään sisäisestä näystä kirkas suunta.
Luottamuksellisia keskusteluja sinulle, joka etsit liikettä eteenpäin. Ei valmiita vastauksia — vaan oikeita kysymyksiä.
Susanne Seppälä
Olen syvälle sukeltava, tarkkanäköinen ja luova keskustelija. Lähes kymmenen vuotta brändikonsulttina on opettanut minulle yhden asian: mielikuva ratkaisee. Se vaikuttaa siihen, kenet huomaamme, kehen luotamme ja minkä valitsemme. Vahva mielikuva ei kuitenkaan synny päälle rakennetusta kiiltokuvasta, vaan siitä, että jokin aito tehdään näkyväksi.
Uskon, että jokaisessa ihmisessä ja yrityksessä on oma erityinen voimansa — joskus kirkkaana, joskus vielä sanojen ja epävarmuuden alla. Minä haluan huomata sen, vahvistaa sitä ja auttaa rakentamaan sille tilaa kasvaa.
Siksi työskentelyni liikkuu luontevasti brändin, ihmisyyden ja johtamisen välillä. Ratkaisukeskeisen lyhytterapian ja työnohjauksen osaaminen tuo keskusteluihin rakennetta; uteliaisuus, intuitio ja eletty elämä tuovat niihin sielun.
Brändien parissa työskentelen myös perustamassamme SoulOnes-bränditoimistossa yhdessä puolisoni ja art director Jarno Seppälän kanssa.
“Elämä on ihanaa,
kun sen oikein oivaltaa.”
spontaaniOnko aika liikauttaa jotain?
Kerro tilaisuudestasi, yleisöstäsi tai siitä solmusta, jota haluat lähteä avaamaan.